Halaus on syvä. Partasuinen mies kävelee Kuopion uimahallin neuvotteluhuoneeseen ja rutistaa kahta miestä. Parrakkaan miehen perässä tulee viitisenkymmentä ihmistä, joiden kasvoilla on suru. He ovat tulleet Kuopion Urheilusukeltajien järjestämään tilaisuuteen, jossa muistellaan Ruotsissa menehtynyttä sukelluskaveria. Samalla käydään läpi myös tilannekuvaus, joka on tehty yhdistyksen toimesta.
Se päättyi sanoihin: Huokaukset selittävät sydämen tarinaa parhaiten silloin, kun sanat eivät siihen pysty. Noin 40-vuotias kuopiolaisnainen menehtyi Tuna-Hästbergin kaivoksessa toissa viikon sunnuntaina. Kaksi miestä, kuopiolainen ja siilinjärveläinen, molemmat kokeneita tekniikkasukelluksen harrastajia, olivat naisen mukana. He tekivät voitavansa, antoivat teknistä apua vaikeuksiin joutuneelle naiselle, yrittävät jarruttaa paniikkia, rauhoitella, pitää paikallaan, katsoa silmiin.
Tilanne tuli eteen kuin sormia napsauttamalla, eikä mikään kielinyt etukäteen ongelmista.
– Sen voi sanoa, että teimme kaiken koulutuksen mukaan. Jälkikäteen ei jäänyt jossiteltavaa, siilinjärveläismies sanoo. Miehet ja nainen olivat Ruotsin reissulla osana kansainvälistä porukkaa. He olivat käyneet sukellusreissuilla yhdessä monet kerrat ympäri maailman. Tältä reissulta miehet palasivat kahdestaan kaksi päivää onnettomuuden jälkeen.
Kumpikin meni takaisin töihin jo seuraavana päivänä. Oli pakko päästä kiinni rutiineihin. Työpaikoilla kukaan ei tullut utelemaan, mitä ihmettä siellä tapahtui. Mikä meni vikaan. Voimia ja jaksamista heille on toivottu siitäkin edestä. Syyttelyä ei ole kuultu edes rivien välissä. Tuttavat ovat ymmärtäneet aavistuksen siitä, miten traumaattinen kokemus on miehille ollut. Eikä se ole ohi, ei tietenkään.
– Joka päivä sen jälkeen olemme puhuneet keskenämme. Ammatillistakin apua on tarjolla, jos sille tulee vielä tarve. Nyt vain tuntuu, että hiljaisuus auttaa eniten, kuopiolaismies sanoo.
– Silloin se yö siellä hotellissa, automatka ja laivalla olo, kyllä siinäkin ehdittiin jo paljon puhua, siilinjärveläinen jatkaa. Kumpikin kiittää paikanpäällä saatua kriisiapua.
– Siitä voitaisiin Suomessa ottaa oppia. Siellä oli heti suomenkielinen pappi ja sosiaalityöntekijä paikalla. Meitä ei jätetty hetkeksikään yksin, kuopiolaismies kertoo. Omalla kielellä saatu apu oli tärkeää, sillä heidän lisäkseen Tuna-Hästbergissä ei ollut muita suomalaisia.
Kotona miehiä odotti läheisten tuki ja Kuopion Urheilusukeltajien tiivis yhteisö, joka pitää kaverista huolta.
– Seuran tukea ei voi tarpeeksi kiittää, kuopiolainen sanoo. Sukelluskaverin menehtyminen oli ensimmäinen tapaus, jossa miehet joutuivat kohtaamaan todellisen vaaratilanteen. Aiemmat kerrat ovat olleet harjoittelua. Vaikka miehet toimivat juuri niin kuin kuului, tositilanteessa näkyvyyden raju heikkeneminen iski lujaa.
Kumpikaan ei tiedä, sukeltaako enää koskaan kaivoksessa. Tai sukeltaako ylipäätään.
– Sitä pitää miettiä. Käydä joskus kokeilemassa ja miettiä, kuopiolainen pohtii.
– En tiedä. En tiedä, onko se enää mielekästä. Olemme kyllä jutelleet, että käymme yhdessä joskus kokeilemassa. Katsoo sitten, kaveri jatkaa.
