Yhteisön asettamat rajat alkoivat ahdistaa ja tuntua itselle epäsopivilta, jopa loukkaavilta. Jos yhteisön juhlasta jäi pois, muut jäsenet paheksuivat sitä hienovaraisesti. Ihmisten välisiä konflikteja ei käsitelty rakentavasti, eikä uskon auktoriteettia saanut missään tapauksessa kritisoida. Tuli tunne, ettei ollut yhteisölle riittävän hyvä.
Näin kertovat joensuulaiset Eine Lakström, 52, ja Sini-Maria Melanen, 27, jotka ovat irtaantuneet bahá’í-yhteisöstä. Lakström oli mukana 10 vuotta ja jätti erokirjeensä Suomen Bahá’í-yhteisön kansalliselle henkiselle neuvostolle nelisen vuotta sitten. Taustalla oli jo lapsuuden ja aikuisuuden huonoja kokemuksia luterilaisuudesta, josta Lakström oli irtaantunut aikuisiällä. Melanen liittyi bahá’í-yhteisöön 18-vuotiaana ja oli mukana kahdeksan vuotta.
Erosta on kulunut kaksi vuotta. idealistiseen ajatusmaailmaan ja koki turvalliseksi yhteisön asettamat rajat. Joku ulkopuolinen kertoi, mitä minun pitää elämälläni tehdä. Vuosien myötä – oman itsetuntemuksen kasvaessa – ero oli vääjäämätön ratkaisu, Melanen kuvailee.
Lakström ja Melanen aloittavat vertaisohjaajina Joensuussa tällä viikolla käynnistyvässä Uskontojen uhrit ry:n (UUT) vertaistukiryhmässä. Ryhmään ovat tervetulleita niin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvat kuin niistä irtautuneet sekä heidän läheisensä.
Vertaisohjaajat korostavat, ettei ryhmissä ole tarkoitus demonisoida uskontoja, vaan tuoda esiin epäkohtia, joita joissain uskonnoissa on. Omien kokemustensa pohjalta he tietävät, että suljetuista yhteisöistä puhuminen hävettää ja pelottaa.
– Ryhmässä jokainen saa puhua turvallisessa ilmapiirissä ja luottamuksellisesti niin, etteivät sanomiset leviä mihinkään. Me kuuntelemme ja tuemme. Kaikkien kokemukset ovat yhtä arvokkaita.
Irtaantumisen jälkeen Lakström ja Melanen tarvitsivat niin ystävien kuin terapeuttien tukea. Vaikka yhteisön jäsenten reaktiot pelottivat, päällimmäinen tunne oli helpotus. Lakström ei pidä enää yhteyttä bahá’í-yhteisön jäseniin, koska koki etenkin loppuajan hyvin ahdistavana. Melasella on vielä yhteyksiä jäseniin.
Lakströmin mukaan jäseniä houkutellaan mukaan imartelemalla. Kun jäsenyydestä tulee virallista, pitäisi uskonnon palveluksessa olla 24 tuntia vuorokaudessa.
Melanen arvioi, että niin bahá’íkuin muissakin suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä on paljon haavoittuvaisia ihmisiä. He syyllistyvät helposti, jos eivät kykene toimimaan ”täydesti”.
Molemmat naiset kertovat kokeneensa henkistä väkivaltaa bahá’íyhteisössä. asioista ei voinut keskustella eikä neuvotella. Kontrollointi alkoi tuntua ajan myötä rasittavalta. Uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen jälkeen on ollut taas mahdollisuus miettiä omaa itseään ja sitä, mikä sopii juuri minulle. On ollut hyvä elää ilman rajoittavaa yhteisöä.
