Hobitti-elokuvia katsoneet muistavat ehkä kohtauksen, jossa Bilbon johtama seurue saapuu Rivendelliin. Haltioiden satumaisen kaunis asuinpaikka on syvällä vihreiden vuorien kätkössä. Vesiputoukset kuohuvat ja aurinko kimaltelee jylhien kivirakennusten seinillä. Tulee ehkä mieleen, että tuonne olisi kiva matkustaa.
Haaveeksi se jää, sillä juuri mikään kuvassa ei ole totta. Jonna Isotalus tietää tämän varmasti, sillä hän on ollut tekemässä kyseistä elokuvaa.
– En ole aivan varma, kuvattiinko Bilbon kävely oikeasti, mutta esimerkiksi taustalla näkyvä vuoristomaisema on maalattu kuvankäsittelyohjelmalla, Isotalus selostaa, kun katsomme pätkää yhdessä YouTubesta.
Isotalus työskenteli Hobittileffojen parissa Uudessa-Seelannissa viitisen vuotta. Hän on ammatiltaan digital compositor, eräänlainen latoja, joka yhdistelee oikeasti kuvattuja kohtauksia, 3D-mallinnoksia ja erilaisia efektejä yhteen elokuvan jälkituotantovaiheessa.
Työ on pikkutarkkaa pipertämistä ja kaukana punaisten mattojen glamourista. Erityisen työläitä kolmiosaiseksi paisuneessa elokuvasarjassa olivat lukuisat taistelukohtaukset, sillä niissä tietokoneen ruudulla saattoi olla satoja käsiteltäviä hahmoja yhtä aikaa.
– Töitä tehtiin seitsemän päivää viikossa ja päivät venyivät usein kaksitoistatuntisiksi. Sen jälkeen kun sarja oli saatu valmiiksi, tehtiin vielä erikoispitkät versiot dvdjulkaisua varten. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että nyt alkaisivat jo hobitit riittää, Isotalus nauraa.
Isotalus on kotoisin Tuusulasta. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1997 hän oli muutaman vuoden töissä markkinointiassistenttina, kunnes sai päähänsä pyrkiä Lahden Muotoiluinstituuttiin opiskelemaan multimediatuotantoa.
– Multimedia oli silloin uusi juttu. Mietin, että se voisi olla hyvä jatko työlleni, sillä olin kiinnostunut liikkuvasta kuvasta, Isotalus kertoo.
Nykyisen uran kannalta ratkaisevia olivat kolmantena vuonna tehty opintomatka Los Angelesiin ja vaihto-opinnot Englannin Bournemouthissa. Isotalus päätyi suorittamaan Bournemouthissa lopulta myös maisterintutkinnon.
– Kun palasin sieltä Suomeen, tajusin, että töitä on haettava ulkomailta, sillä täällä ei tehdä juurikaan efektielokuvia.
Isotalus sai ensimmäisen elokuva- alan työpaikkansa firmasta, joka teki Lontoossa erikoistehosteita Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuvaan. Sen jälkeen hän on ollut kymmenissä tuotannoissa. Uusimpana merkintänä cv:ssä on Independende Day: Uusi uhka, joka tuli ensi-iltaan 2016.
Suurten leffojen jälkituotannossa on yleensä mukana satoja ihmisiä, ja eri työvaiheita tekevien ammattikuvat ovat pitkälle eriytyneet. Isotalus aloitti Lontoossa rotoskooppauksesta. Siinä studiossa kuvatut hahmot leikataan yksi kuvaruutu kerrallaan irti taustastaan, jotta kohtaus voidaan sijoittaa johonkin toiseen ympäristöön.
– Olihan se hienoa päästä heti koulun jälkeen isoon leffaan, mutta aika nopeasti se muuttui tavanomaiseksi työksi, Isotalus muistelee.
Työpaikka sijaitsi Lontoon Sohossa, jossa on elokuva-alan yrityksiä vieri vieressä. Kadulla törmäsi toisinaan tähtinäyttelijöihin.
– Uuden-Seelannin Wellingtonissa vastaavaa ei ollut. Teimme töitä alkeellisissa vajoissa syrjässä kaikesta muusta, Isotalus muistelee.
Työsuhteet suurten erikoistehostefirmojen palveluksessa kestävät yleensä juuri niin kauan kuin mitä työn alla olevan elokuvan tekemiseen menee. Piirit ovat pienet, joten kuulopuheet ja verkostoituminen ovat työllistymisessä avainasemassa.
– Olin esimerkiksi Lontoon jälkeen opettamassa digitaalista maalausta Filippiineillä, sillä siellä oli erään entisen pomon tutulla firma. Puolen vuoden jälkeen ne olivat oppineet sen homman, joten jatkoin Singaporeen, jossa olin noin vuoden Industrial Light & Magicilla. Uuden-Seelannin Hobiteista selvittyäni olin vielä puolisen vuotta Kanadan Vancouverissa tekemässä Justice League -leffaa, Isotalus kertaa.
Suomessa Isotalus on ollut syksystä lähtien ja viipyy ainakin tämän kevään. Hän opiskelee kasvatustiedettä ja toivoo löytävänsä jatkossa ainakin osa-aikaisia opetushommia, sillä työ maailmalla ei jätä juuri aikaa niin sanotulle normaalille elämälle.
– Aloitin tosin Uudessa-Seelannissa ratsastuksen, mutta Suomessa se vaihtui avantouintiin, nykyisin Järvenpäässä asuva Isotalus sanoo.
Isotalus arvelee, että sikäli kun hän aikoisi työllistyä suomalaisiin elokuviin, hänen täytyisi opetella koko jälkituotantoketju uudelleen.
– Muotsikassahan se kyllä opetettiin, mutta työkalut ovat ehtineet kymmenessä vuodessa muuttua melkoisesti, Isotalus huomauttaa. Elokuvien katselemiseen työ on vaikuttanut sikäli, että Isotalus sanoo tuijottavansa usein tarkasti esimerkiksi hahmojen rajoja. Suttuinen jälki paljastaa armotta, että jälkituotantoon ei ole ollut käytettävissä tarpeeksi aikaa ja rahaa.
– En mä tosin isoja efektileffoja juuri katsokaan vaan mieluummin vaikka ranskalaisia taideleffoja.
